Fitness-urheilu = yhteiskuntakelvollinen syömishäiriö?

Huh huh, pitäkää kiinni tuoleistanne, nimittäin nyt on tulossa syvällistä pohdintaa aiheesta joka on ollut viime aikoina paljon pinnalla. Vähän mietin, uskaltaako tästä aiheesta edes suutaan avata, mutta jokaisella on kai oikeus mielipiteeseensä ja teillä lukijoilla on myös oikeus olla kanssani eri mieltä. Ja otsikostakin voitte jo päätellä, mitä aihe käsittelee.

Viime aikoina olen törmännyt jatkuvasti artikkeleihin, kuinka fitness-urheilusta on tullut monelle verho, jonka taakse kätkeä oma syömishäiriö, pakollinen tarve liikkua ja kontrolloida syömisiään. Ongelmat on helppo verhota kuuluvaksi lajiin, vaikka oikeasti siitä ollaan jo karattu hyvin kauas. Eihän fitness-urheilukaan sitä ole, että jatkuvasti eletään säästöliekillä ja treenataan kellonympäri, dieettikaudet ja offit on ihan asia erikseen ja niitäkin yleensä valvoo joku muu. Fitness-urheilusta on tullut muotisana, jolla selitellään omaa toimintaa. En tokikaan väitä, että näin on kaikilla, mutta huolestuttavan paljon näitä otsikoita on viime aikoina silmiin osunut.

DSC_0560-001

Tiedän omasta kokemuksesta, kuinka helppo siihen on ajautua, että seuraa viikon liikuntamääriä, puntarinlukemia ja syömänsä ruoan määrää. Olen aina pitänyt itseäni hirveän fiksuna ja jalat maassa- ihmisenä, sellaisena, joka ei todellakaan kohtele kroppaansa huonosti. Enkä sitä ole tietoisesti tehnytkään. Viime joulukuussa iski kuitenkin ylikunto, kolme viikkoa meni maatessa ja pelkät rappuset saivat sydämen hakkaamaan niin, että pelkäsin sydänkohtausta tai vähintäänkin rytmihäiriöitä. Selvisin kuitenkin loppupeleissä vähällä, kun ymmärsin ajoissa rauhoittua. Sen jälkeen loppui sykemittarin ja viikkotuntimäärien seuraaminen. Liikunnasta oli tulossa suoritus toisensa perään ja lukemat olivat tärkeämpiä kuin kropan kuunteleminen. Olen kiitollinen, että kroppani pysäytti minut ajoissa.

Alkuvuodesta loppui myös puntarin seuraaminen. En ole koskaan laskenut kaloreita ja voin rehellisesti sanoa, että en ole ollut äärimmäisen kurinalainen ruokailujen suhtaan missään vaiheessa. Itselleni puntari oli kuitenkin siinä mielessä mörkö, että säikähdin aina jos paino tippui, etten syö tarpeeksi. Vaikka todellisuudessa tiesin syöväni. Ylikuntoaikana paino ei noussut millään, kun kroppa tarvitsi kaiken energian vaurioiden korjaamiseen ja siitä oli jäänyt pelko painon tippumisesta. En halunnut tulla yhtään pienemmäksi. Enkä todellakaan ajaa enää kroppaani siihen tilaan. Ja voi mikä helpotus oli, kun puntarin seuraamisen lopetti. Oloni on ollut paljon parempi ja paras mittari on siitä lähtien ollut oma keho. Se kyllä ilmoittaa milloin tarvitsee ravintoa ja milloin keventelyä.

DSC_0553-001

Samalla myös asennoituminen syömiseen muuttui kuin huomaamatta. En jaksanut enää sitä, että joka paikassa piti miettiä, mitä suuhunsa pistää. Älkää ymmärtäkö väärin, on ihan hyvä, että syö puhtaasti, monipuolisesti ja terveellisesti, näin teen itsekin pääsääntöisesti. Mutta on myös ihan okei joskus poiketa normaaliruokailuista, jos tulee poikkeustilanteita. Ei niitä pullia tarvitse siellä kahvihuoneessa joka päivä syödä, mutta esimerkiksi juhlissa ja pyhinä haluan ainakin nauttia tunnelmasta yhtä paljon kuin muutkin, enkä katsoa vierestä kuinka hyvältä ne kaikki kakut näyttävät ja itse litkin vain kahvia. Ei siitä kukaan mitalia ojenna, kuinka hyvin pidät itsesi kurissa. Eikä silloin tällöin lipsuminen muuten terveellisestä syömisestä tee kellekään pahaa, päinvastoin. Kohtuus kaikessa, syömisessa ja urheilussa, se olkoon päivän tärkein sanoma. Oman kehon kuuntelu ja oman heikkouden myöntäminen ovat niitä asioita, joista loppupeleissä oppii kaikista eniten. Jos ei pysty myöntämään virheitään, ei niistä myöskään mitään opi.

Ja jotta nyt ei syntyisi väärinkäsityksiä, haluan sanoa, että kannatan itsekin terveellisiä elintapoja. Säännöllinen, terveellinen ja monipuolinen ruoka kuuluvat omaankin arkeeni, mutta en koe siitä enää huonoa omaa tuntoa, jos kuumana hellepäivänä juon lasillisen sokerilimsaa tai syön jäätelön, koska sitä vain sattuu tekemään mieli, eikä ole edes karkkipäivä! Ei sitä kuitenkaan joka päivä tapahdu, joten mitä sitten. Ja vaikka tapahtuisikin, onko sillä väliä, jos olen onnellinen ja voin hyvin? Liikuntakaan ei ole enää suorituksia suorituksen perään. En ole käynyt enää niin paljon salilla, kun on huvittanut tehdä muuta. Liikun itseäni varten, joten miksi tekisin jotain mitä ei huvita? Jos haluan tänään steppiin enkä salille, menen steppiin. Ja jos kroppa kaipaa lepoa, saatan vain venytellä tai mennä kävelylle, sen sijaan, että menen attackiin, koska olen mennyt sinne joka keskiviikko. Nyt on huvittanut jumpata paljon, joten olen jumpannut. Ja olen nauttinut joka ikisestä tunnista! Tämän takia liikun. Koska nautin siitä. Ja siinä sivussa kuin huomaamatta kehityn koko ajan parempikuntoiseksi kuin ennen.

DSC_0628-001

15 thoughts on “Fitness-urheilu = yhteiskuntakelvollinen syömishäiriö?

  1. Anumaaria

    Varmaan arvasitkin, miten samaa mieltä kanssasi tästä olen. Olen itse ehkä liikaakin miettinyt tätä asiaa ja jopa ärsyyntynyt tästä fitness-buumista, joka joidenkin osalta tuntuu olevan pelkkä muotijuttu. Oon myös eräällä tavalla suojellut itseäni ja lopettanut ”liian terveellisten” blogien lukemisen. Suoraan sanottuna alkaa ahdistamaan kaikesta kieltäyjien ja muodin vuoksi esim. gluteiinittomalle dieetille alkaneiden jutut. Joku voisi toki sanoa, että olen vain kateellinen kun en itse pysty moiseen kurinalaisuuteen. Itse sanon että elämä on liian lyhyt ja haluan nauttia asioista, jotka tuottavat itselleni mielihyvää. Siksi, kuten säkin Eve, syön mitä syön ja liikun oman fiiliksen mukaan.

    p.s tupla, saati triplajumppaajaa musta ei tule. Aloin piruvie himmaamaan combatissakin koska tiesin mitä on vielä tulossa! :D Voisko olla puoltoistajumppaaja? Se mä olen, ja siksi kai tykkäänkin 30+45/45+30-tunneista. :)

    Reply
    1. eveliina Post author

      No johan mä arvasin, odotin vaan koska puhelin piippaa ja Anu käy kommentoimassa ;D Ja sulta mä sain yhden insiraatiopuuskan tähän kirjoitukseenkin, kun oot noita hyviä ajattelemisen arvoisia linkkejä jakanut viime aikoina. Kiitos siis siitä! Nautitaan elämästä ja tehdään sitä mikä tuntuu hyvältä :)

      ps. eihän sitä kaikkea voi, kunhan combatissa vielä käyt niin se riittää ;)

      Reply
  2. Hanna

    Tosi hyvä kirjoitus, kiitos siitä! :) Osaat kyllä pukea hyvin ajatuksiasi sanoiksi, ja niihin on helppo samaistua! Tykkään näistä pohtivista kirjoituksistasi hirveästi.
    Olen ihan samaa mieltä, että rentous pitäisi muistaa tässä touhussa – niin syömisessä kuin liikkumisessakin! Oman kehon kuuntelu on kaiken aa ja oo! :)

    Reply
    1. eveliina Post author

      Kiitos Hanna :) Nämä pohtivat kirjoitukset on olleet aika vähässä viime aikoina, mutta joskus sitä aina saa kipinän taas avata suutaan ;) Ja kiva, että oot samoilla linjoilla!

      Reply
  3. Pia

    Tuo on kyl niin totta, että ei kukaan mitään mitalia anna, jos osaa olla syömättä herkkuja jossain tilaisuuksissa! Ite pyrin kyl herkuttelua kontrolloimaan (kuten varmaan moni muukin ei-fitnessbuumi ihminen), mutta kyllä mä ihan hyvillä mielin poikkean herkkupäivistä :D Mitä sitten, kun tietää ettei se maailmaa kaada, jos vaikka koko viikko menis vaan herkutellen!

    Reply
    1. eveliina Post author

      Tottakai sitä nyt vähän kontrolloi, ettei aivan lähde lapasesta, mutta kohtuus kaikessa, sehän se :) Ei tää eläminen niin vakavaa ole ;D

      Reply
  4. nimetön

    Hienoa, että uskalsit nostaa kissan pöydälle ja kirjoittaa tästä aiheesta! Oli hyvä teksti, ja oon täysin samaa mieltä siitä, että tässä(kään) asiassa ei kannata mennä äärimmäisyyksiin. Se turha stressaaminen esim. väliinjätetyn treenin/kuumana kesäpäivänä syödyn jäätelön takia vasta epäterveellistä onkin!

    Jonkin aikaa olen blogiasi jo lukenut yhtään kommenttia jättämättä, mutta nyt oli pakko kiittää rohkeasta tekstistä! :)

    Reply
    1. eveliina Post author

      Juuri näin! Siihenhän se lopulta menee, että äärimmäisyyksiin viedystä ”terveellisyydestä” tuleekin sitä epäterveellistä.

      Kiitos, kun jaksoit tulla kommentoimaan :)

      Reply
  5. Heini

    Ehdottomasti hyvä teksti. Ylipäätään tuntuu usein ihmisten kadottaneen todellisen syyn siihen miksi terveys-, liikunta ja hyvinvointi tulisi olla suuressa arvossa elämässämme. Jaksamisemme, hyvän olon ja tasapainoisen elämän tukipilari. Ei asia, jolla pilata kaikki nautinto ja kauneus elämästä super kontrollin myötä.

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>